Vantaan Minttukirkko

Nuorten naisten pienryhmä

Nuorten naisten pienryhmä kokoontuu joka toinen maanantai klo 18 alkaen jonkun solulaisen kotona. Solulaisia asustelee tällä hetkellä Länsimäki-Tikkurila akselilla. Ilta alkaa kahvipöydän ääressä rupatellen ja siitä sitten siirrytään "itse asiaan". Olemme solussa käsitelleet Mintun kuukausiteemoja saarnojen pohjalta ja keskustelleet niiden herättämistä ajatuksista (ja välillä vähän muustakin! ). Jos jollakin on jotain erityistä jaettavaa niin tähän on aina mahdollisuus, etukäteen sovittuja alustuksia emme ole kuitenkaan sopineet.

Keskustelun jälkeen rukoilemme yhdessä yhteisten rukousaiheiden puolesta ja mitä kullakin on sydämellään. Olemmekin saaneet monia rukousvastauksia kuluneen vuoden aikana, Herra tosiaan kuulee meidän kaikki rukoukset ja vastaa ajallaan! Noin yhdeksään mennessä päättelemme illan ja pääsemme jatkamaan viikkoa taas virkistyneenä ja toistemme seurasta nauttineena!

Tällä hetkellä solussamme on hyvin tilaa muutamalle uudelle solulaiselle, eli jos olet n. 20-30-vuotias nainen ja kiinnostunut solutoiminnasta niin ota rohkeasti yhteyttä, olet lämpimästi tervetullut joukkoomme!

Lisätietoja 

Koivusolua vetävät Satu ja Inka. Solu kokoontuu joko Sadun kotona Malminiityssä tai Inkan luona Koivukylässä, tulevaisuudessa säännöllisenä päivänä pari kertaa kuussa. Solukertojen alussa syödään ja vaihdetaan kuulumisia, jonka jälkeen luemme Raamattua ja keskustelemme lukemastamme, yleensä yhdestä luvusta. Keskustelut ovat olleet myös alustuksiin pohjautuvista aiheista. Lopuksi käytämme aikaa rukoukseen ja rukoilemme yhdessä yleisten ja henkilökohtaisten rukousaiheiden puolesta. Ikähaarukka solussa on tällä hetkellä 14-19, mutta kaikki naispuoliset nuoret ovat lämpimästi tervetulleita :)

Yhteystiedot:

Satu:  044-5020620
         



Tamara: 0400-434742