Vantaan Minttukirkko

Crossroad-nuorisotyö

 

Crossroadit

Joka perjantai kello 19 on Mintulla Crossroad. illoissa käy tällä hetkellä noin 40-70 nuorta ja nuorta aikuista.

Crossroadit ovat monipuolisia. Nuoret suunnittelevat iltoja varten mm. näytelmiä, sketsejä ja tanssiesityksiä. Kahvilailtaa varten nuorten oma keittiötiimi loihtii pientä purtavaa sekä erikoiskahveja. Illan aikana kuullaan opetusta siitä, mitä Raamattu sanoo elämän eri osa-alueista. Opetuksen on tarkoitus olla käytännönläheistä ja monipuolista.

Ilta sisältää musiikkia, joka on ylistystä Jumalalle siitä, miten hyvä Hän on. Ylistyksen aikana voimme keskittyä Jumalan läsnäolon todellisuuteen. Kahvilailloissa musiikkia on myös esittävänä muodossa muun ohjelman yhteydessä.

Raamattu sanoo: "Kun lähestymme Jumalaa, Hän lähestyy meitä". Silloin, kun Taivaan Isän rakkaus täyttää meidät, elämämme saa todellisen tarkoituksen ja suunnan. Jumala on läsnä jokapäiväisessä elämässämme. Hän on todellinen, oikeudenmukainen ja rakastava.


Toda tanssii Jumalan kunniaksi

Minttukirkolla on myös oma ylistystanssiryhmä, joka kantaa nimeä Toda. Se haluaa ilmaista Jumalalle ylistystä ja kiitosta tanssimalla.


Jumala on tätä päivää