Minttulaiset maailmalla
Menkää kaikkeen maailmaan. Näillä sanoilla alkaa käsky, jota Mintullakin noudatetaan.
Mint approach abroad - Fresh love in action!
|
Seurakuntamme lähetti Sirpa Leppänen on toiminut lapsityölähettinä Albanian Tiranassa syksystä 2008 lähtien suomalaisten ja paikallisten työyhteydessä. Maa avautui ateismista evankeliumille 1990-luvun alussa. |
|
Uusi työkeskus ja uusia työntekijöitä Lähettiperheemme työkenttä on kesästä 2004 saakka ollut Thaimaan Bangkok. Heti kauden alussa syntyi näky toimia Talingchangin kaupunginosassa. Huhtikuussa 2007 työntekijöiksi saatiin myös Udonin perhe. |
|
Pajusten lähettiperhe Thaimaassa on saanut sydämelleen työn Talingchanissa. |
|
Olemme aloittaneet seurakuntien istutustyön yhdessä ja yhteisellä näyllä raamattukoulumme kanssa. Haasteemme on saada istuttaa tulevaisuudessa kymmenen uutta seurakuntaa Bangkokin lähialueelle. Työssä on mukana myös thaimaalainen paikallisseurakunta, joten toimimme yhdessä vahvana tiiminä. Se onkin suuri apu ja siunaus. |


